
Mikä on Fillaristara? 26.10. Kaikki paikat ovat täynnä!
Fillaristara on Helsingin ja lähikuntien 4. luokkalaisille suunnattu kouluvuoden mittainen ohjelma, jossa tuodaan pyöräily osaksi koululiikuntaa aivan uudella tavalla. Koululaiset pääsevät tutustumaan BMX-radalle ilmaiseksi ja saavat valmennusta pyöräilyn perustaitoihin. Tavoitteena on opettaa koululaisille pyöränhallintaa ja sitä kautta liikenneturvallisuutta, ja saada heidät liikkumaan enemmän polkupyörällä. Osalle pyöräilystä voi tulla elämän mittainen harrastus. Fillaristaran järjestää BMX Helsinki Ry yhteistyössä Liikenneturvan ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilun kanssa.
Mukaan tämän lukukauden ohjelmaan voidaan ottaa 15 luokkaa. Syksyllä 2018 harjoittelu toteutetaan omatoimisesti koulussa käyttäen valmiita opetusmateriaaleja*) taitokortit ja videot. Tarvittaessa voi BMX Helsingin ohjaaja tulla kouluun opastamaan harjoitusten toteuttamisessa. Keväällä 2019 järjestetään jokaiselle ohjelmassa mukana olevalle luokalle harjoitustunti Pyöräkrossiparkissa huhtikuun puolenvälin sekä toukokuun puolenvälin välisenä aikana. Opastus ja harjoittelu radalla kestää luokkaa kohti n. 1,5-2 tuntia. BMX Helsinki Ry:n valmentajat opastavat perusteissa ja radalla ajossa. Harjoituksen aikana käydään läpi myös taitokortiston taitoja ja palkitaan oppilaat suoritetun taitotason mukaan pyörään laitettavilla tähtitarroilla.
Ohjelma huipentuu keväällä järjestettävään Fillaristara-finaaliin, joka järjestetään 22.5.2019 klo 9-12 Kivikon Pyöräkrossiparkissa. Finaalissa luokan keskuudesta valittu joukkue (3 hlö, 1 poika ja 2 tyttöä tai 1 tyttö ja 2 poikaa) edustaa luokkaansa kisailussa. Finaali rakentuu taitotehtäväosiosta sekä maastokrossiradasta. Kisassa testataan oppilaiden pyöränhallintataitoa, tasapainoa sekä voimaa ja kestävyyttä.
Miten mukaan?
Ilmoittaudu ensin mukaan(Ilmoittautuminen on suljettu) ja otamme sinuun yhteyttä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Syksyn 2018 harjoitukset pidetään tarvittaessa koululla, ja kevään 2019 harjoitukset sijoittuvat huhti-toukokuulle. Fillaristaran harjoitukset ja finaali pidetään Pyöräkrossiparkissa, Kivikon Liikuntapuistossa, Helsingissä. Kevään harjoituksen varataan luokkakohtaisesti ensi vuoden puolella. Samoin opettaja ilmoittaa keväällä oman 3 henkilön joukkueensa /
joukkueet mukaan finaaliin.
Fillaristarassa opeteltuja pyöräilytaitoja voidaan harjoitella lähes missä vain; kotona, skeittiparkilla, metsäpoluilla, koulun liikuntatunnilla, ja Kivikon BMX-radalla.
*) Opettajat saavat vinkkejä liikuntatunneille ja pyöräilytaitojen harjoitteluun taitokortiston ja videoiden avulla, ja oppilaat saavat ohjeita omatoimiseen harjoitteluun pyörällä. Fillaristara- taitokortit ovat opetuskortisto monipuolisista pyöränhallintataidoista. Niiden on tarkoitus toimia tukimateriaalina ja ideoiden tuojana koulun (liikunta)tunnilla. Kortit ovat selkeät ja helppo käyttää. Monipuolisia harjoitteita voidaan toteuttaa melkein missä vain ja ilman aikaisempaa kokemusta pyöräilystä liikuntatunneilla. Myös
oppilaat itse hahmottavat oman osaamisensa sekä kehitettävät osa-alueet pyörällä liikkuessa.
Kivikon Pyöräkrossiparkin radalla ajettava laji on nimeltään BMX-racing, mikä on kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n pyöräilylaji ja vuodesta 2008 alkaen myös olympialaji. BMX-racing on urheilulaji ja liikuntaharrastus, joka kiinnostaa nykyaikaisia lapsia ja nuoria. Kyse on uuden sukupolven olympialajista, joita lapset ja nuoret tarvitsevat liikunnasta innostuakseen.
Täältä löydät fillaristara materiaalia ladattavaksi
Tässä fiiliksiä viime kevään Fillaristara-finaalista.
Joel Nykterin kuvia ja video tapahtumasta
Helsingin Sanomien Lasten Uutisten juttu finaalista
TERVETULOA MUKAAN!
Terveisin
Fillaristara-tiimi,
BMX Helsinki Ry
www.bmxhelsinki.net
Lisätietoja:
Sini Savolainen
+358405399486
sini.savolainen@pyoraily.fi