GoExpo 2016
BMX Helsinki ja Pyöräkrossiparkki olivat nyt neljättä kertaa ajattamassa messuväkeä GoExpo -messuilla. Tällä kertaa rata oli näyttävämpi kuin koskaa aikaisemmin ja se sai hurjasti kiitosta. Näitä lisää! Taisipa Lemminkäisen ja Messukeskuksen sponsoroima rata olla ensimmäinen sisätiloihin tehty ja asfaltoitu polkupyörärata Suomessa. Rata edusti itsessään edistystä ja mallia siitä, mitä voidaan tulevaisuudessa tehdä Suomessa pyöräilypaikkojen eteen.

Radan suosio alkoi perjantaina aamulla noin 3500 koululaisen saavuttua messuille tutustumaan mielenkiintoisiin liikuntaharrastuksiin. Radalle oli pian pitkä jono, eikä se hellittänyt neljään tuntiin. On mahtavaa nähdä niin moni lapsi ja nuori kokeilemassa näinkin hurjan oloista lajia ennakkoluulottomasti. Kiireisen ja uuvuttavan messuviikkon paras palkinto ovat innostuneet kokeilijat. Etenkin mieleen jäi muutama nuori, joita ei meinanut saada pois radalta.

Lauantaina ja Sunnuntaina oli perinteisesti kisaajien vuoro. Asfaltoiturata sai heiltäkin kiitosta ja ajo oli kaikinpuolin näyttävää. Suomalaisten kisaajien lisäksi saimme kilpakumppaneita Virosta kirittämään. Kisat toivat molempina päivinä hyvin yleisöä radan vierelle, kiitos siitä kuskeille. Koko viikosta kiitos BMX Helsinki Ry:n jäsenille, messuilla avustaneille, kisakuskeille, sponsoreille, Kustom Promotionin väelle rakentamisesta ja Saija-Annicalle hyvästä juonnosta! Kiitos ja kumarrus, Juuso Mäenpää
Lisää Krister Majanderin kuvia Facebookissa
Ville Variksen video koululaisten vierailusta.